maanantai 22. helmikuuta 2016

23. Irtohyppyjä

Mielenvirkistykseksi, ja kun kerta maneesiin oli kuja nuorikoita varten rakennettu, niin päätin että miksipä ei sitä Karkkiakin pistää ottamaan parit loikat. Karkki tuntui touhusta kovin nauttivan, ja alkuun ei meinannut antaa kiinni vaan nautti saadusta vapaudestaan villillä pukkilaukalla ja omatoimisella kujan edestakaisin ramppaamisella. Ämpäri kehiin ja kyllähän heti ruoanahneena Karkkikin päätti että herkut on vielä parempaa kuin riehuminen. Noh, itsessään kujan hyppääminen oli Karkille lastenleikkiä, vain parilla viimeisellä kierroksella piti maiskutella kun himppasen taisi 115cm nostettu okseri alkaa jänskättämään.

Tässä kuitenkin viimeinen ja paras kierros, on sillä ihan kiva ponnu :)


tiistai 16. helmikuuta 2016

22. Kehitystä havaittavissa

Ei voi muutakun itseään kiittää kun muistin viime kesänä, niihin aikoihin kun Karkin ostin, ottaa rakennekuvan siitä. Nyt nimittäin kenigttäjää odotellessa tajusin, että on loistava aika uusia tuo rakennekuva ja pistää vanhan kanssa vierekkäin. Kuvien välillä on siis noin seitsemän kuukautta, ja ilo on huomata minkälainen ero on jo havaittavissa. 

Ylempänä helmikuu 2016, alempana heinäkuu 2015
Hieno asia, ettei ainakaan alamäkeen ole suunta siis ollut, kun kerta ylälinja on kehittynyt ja takapääkin mukavasti alkanut pyöristymään. Täytyykin muistaa jatkossakin ottaa säännöllisesti puolenvuoden tai vuoden välein edes jonkinsortin kuvaa niin on sitten mukava aina katsoa taaksepäin ja muistella mistä ollaan lähdetty liikenteeseen.

Ratsastuksellista kehittymistä on myös ollut havaittavissa! Ehkä tärkeimpänä se, että Karkki on alkanut liikkumaan tasaisemmin ja paremmin ns. oikeassa raamissa, eli se on tasaisempi edestä ja on helpompi taivuttaa ja asettaa myös vasemmalle, joka on ollut sille aina vähän haastavampi. Yksi suuri syy siihen, miksi Karkki on edestä tyytyväisempi on taatusti se, että ell kävi jonkin aikaa sitten kylässä rokottamassa ja raspaamassa, jolloin Karkin suusta löytyikin hieman piikkejä jotka olivat ennättäneen aiheuttamaan pientä limakalvohaavaumaakin. Mutta nyt asia on onneksi hoidettu ja huomattavasti on tyytyväisempi hevonen ja ratsastaja. Muuten Karkin hampaat ovat kuulemma priimat, ja vuoden päästä vasta on tarvetta seuraavalle suuhun kurkkaukselle.

Reilun viikon päästä olisi tiedossa koulurataharjoitukset omalla tallilla, ja ehkä päästään kohta se kisakausikin starttaamaan!